POSTREMO IMPRO
Arvosteltu 13.9.11
Kaikki kuvat ovat sarjakuvasta ja kuuluvat Postremon tekijöille.
Juoni
Improksi juoni on todella selkeän oloinen, sitä on selvästi suunniteltu jotenkin, eikä vain vedetty aina päästä, mikä on hyvä. Improa on paljon mukavampi lukea, kun se ei ole pelkkää päätöntä kohellusta, vaikkakin kyllä Postremoonkin muutamia hivenen epäloogisia ja hitusen turhilta joihinkin kohtiin vaikuttavia sivuja riitti, lähinnä alussa. Juoniselostus itsessään on varsin kiinnostavan kuuloinen, toivon, että näistä klaaneista ja voodoo – noidista kuullaan jotain sarjakuvassa. Tällaiset maailmanpelastus sarjakuvat ovat kuitenkin aika yleisiä, mutta tämä on vaihteeksi sci-fimäistä, eikä sitä yleisintä fantasiaa.
En löydä sarjakuvan juonesta mitään erityisestä huomauttamisen aihetta, improksi harvinaisen selkeä juonenkulku. Toivottavasti hahmojakin esitellään hieman lisää juonen edetessä, eikä koko sarjakuva ole pelkkää toimintaa.
Piirtojälki
Monta piirtäjää, monta erilaista piirtojälkeä. Onneksi tähän improon näyttää siunantuneen kohtuu samantapaisilla piirtojäljillä piirtäviä ihmisiä, joten ainakaan ei tarvitse miettiä, että kuka tuokin hahmo nyt oli, kun se tuossa edellisellä sivulla näytti ihan erilaiselta. Sivut ovat melko selkeitä ja siistejä, joskin on hieman häiritsevää, kun sivujen tyyli tuntuu vaihtuvan milloin mihinkin. Välillä on tussattuna ja harmaasävyisinä, joskus sivut näyttävät lyijykynällä tehdyiltä tai sillä varjostetuilta jne. Olisi mukavaa, jos sama piirtäjä päättäisi millä tyylillä sivunsa tekee, ettei tulisi hirveää sekamelskaa. Ymmärrän, että improssa on tärkeää saada omat sivunsa valmiiksi määräaikaan mennessä, että toinen piirtäjä pääsisi työhön, eikä aina välttämättä inspiroi vääntää jotain tosi huolellista sivua. Täytyy tosin sanoa Lockheedille, että sivusi ovat välillä todella suttuisia ja turhankin täyteen ahdettuja. Välillä en ymmärtänyt ollenkaan mitä tapahtui, kun asiat etenivät niin vauhdilla ja hahmot olivat monesti sivulta tai kaukaa kuvattuja. Asioita ei tarvitse mahduttaa yhdelle sivulle.
Taustaa voisi myös näyttää enemmän. Kyllähän taustoja on, mutta siellä on vain yksittäisiä kohtia, jolloin jään täysin ulalle siitä, missäs sitä nyt ollaan.
Suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvin tasokkaita sivuja.
Hahmot
Hahmoilla on mielenkiintoiset taustat ja kaikelle on selityksensä, mitä nyt selailin hahmotietoja. Hyvin suunniteltuja, kyllä. Toivoisin, että nämä taustatkin tulisivat joskus ilme itse sarjassakin, ihan lukematta hahmotietojakin, eiväthän nämä mitään roolipelihahmoja ole. Ei kaikkea tarvitse kertoa, mutta jotain. Hahmotiedot ovat sitten lisänä sarjakuvasta saadulle kuvalle.
Sarjakuvassa on paljon erilaisilla luonteilla, ulkonäöllä ja rakenteilla varustettuja ihmisiä. Hienoa! On ilo katsella sivuja ja kaikkia niitä eri tyylejä ja naamoja, joita en kertakaan päässyt sekoittamaan toisiinsa. Mielestäni oli myös aika hupaisan näköistä, kun Engine nosti Stilliä kauluksista. Melko hintelän oloinen mies ja tuollainen roima, isokokoinen nainen.. Hahmojen välillä on mukavasti erilaisia suhteita.
Kokonaisuus
Hyvin toimiva impro kaikkine omaperäisine hahmoineen. Mukavaa luettavaa ajoittaisesta sekaisuudesta ja suttuisuudesta huolimatta.
+ Parhaimmillaan todella hienoja, tasokkaita sivuja kaikilta
+ Selkeä juoni, ei pelkkää improvisointia
+ Paljon erilaisia hahmoja
- Välillä suttuista jälkeä
- Sivujen tyyli vaihtelee paljon
- Hahmoista ei kerrota paljon
Kouluarvosana: 9-
Takaisin etusivulle